Opel Ascona / Manta 400

Takaisin

"Koko urani ajan minun oli vaikea oikein kunnolla sopeutua aliohjautuviin autoihin. Ne ovat tylsiä. Elämä on tarkoitettu elettäväksi sivuluistossa!

Siksi tehtaan Opeleilla ajaminen oli minulle todella vaikeaa Escortin jälkeen. Escort oli ollut kuin räätälöity hanska minulle ja Ascona 400 tuntui kyllä vähän rukkaselta kädessä. Se oli hitaampi reagoimaan. En koskaan saanut sillä sitä samaa itsevarmuutta ja itseluottamusta eikä se totellut toiveitani samalla lailla. Walter Röhrl ajoi 'keula edessä' lievästi aliohjautuvasti sitä autoa ja hänelle se sopi hyvin. Minä taas vaadin että auton pitää kääntyä ensiksi - sen jälkeen voin olla varma, että kun se auto on kääntynyt, niin sitten voi kaasuttaa. Sitten pystyn olemaan positiivinen. Mutta jos auto ei ole kääntynyt, niin koko ajan läpi mutkan pelkää, että kun mutka päättyy niin ollaanko vielä tiellä vai onko keula ojassa!

En ole oikein varma miksi Opelit sillä tavalla käyttäytyivät. Varmaan siinä moni asia vaikutti: auton painonjakauma ja jousitusgeometria, mitat ja ehkä monta muutakin asiaa. Aina tuntui kuin hieman löysä rukkanen olisi kädessä. Harvoin onnistuin Ascona 400:lla tai Manta 400:lla todella hyvin. Auton pitää olla itseluottamusta tuova ja inspiroiva, jolloin ihminen voi ylittää itsensä. Noilla Opeleilla jäin vain sellaiselle teknisesti hyvälle tasolle, mutta sellaiseen haltioituneeseen silmät ummessa ajamiseen en niillä yltänyt. En Asconalla enkä Mantalla. Safarin voitonhan Asconalla kyllä sain, mutta se onkin maratonkilpailu, jossa menestys riippuu niin monista tekijöistä.

En vain ollut tarpeeksi hyvä puristamaan noista autoista parasta irti. Mutta hyvä maku jäi suuhun Opel-kaudesta jo Safari-voiton takia. Se oli niihin aikoihin myyttinen kilpailu."